Perintökaaren (40/1965, PK) 13 luvun 1 §:n mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi muun muassa, jos testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus, tylsämielisyys tai testamentin tekijän muu sieluntoiminnan häiriö taikka jos testamentin tekijä on pakotettu tekemään testamentti tai hänet on siihen taivutettu käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa taikka jos hänet on petollisesti vietelty tekemään testamentti tahi jos hän on muutoin sillä tavoin erehtynyt, että se on määräävästi vaikuttanut hänen tahtoonsa.
Henkilön kykyä laatia pätevä testamentti on arvioitava yksinomaan oikeustoimi- ja testamenttioikeudellisena kysymyksenä. Se, että tuomioistuin on rajoittanut päämiehen oikeutta määrätä yksin tietystä omaisuudestaan, ei välttämättä estä päämiestä tehokkaasti testamenttaamasta kyseistä omaisuutta. Tällaisessa tilanteessa edunvalvoja voi avustaa päämiestään testamentin laatimisessa, jos päämies on selvästi ilmaissut halunsa testamentin tekemiseen. Testamentintekokelpoisuus tulee ratkaista itsenäisesti ja niiden olosuhteiden perusteella, jotka vallitsevat testamentin laatimishetkellä.
Päämiehen halutessa tehdä testamentin sen jälkeen, kun edunvalvontavaltuutus on tullut voimaan, tulee testamentin todistajien huolellisesti varmistua siitä, että testamentin tekijällä on lain edellyttämä testamentintekokelpoisuus. Lisäksi tällaisessa tilanteessa testamenttiin tulisi mielestäni ehdottomasti liittää pidemmän aikaa testamentin tekijän tunteman omalääkärin antama lausunto tämän testamentintekokelpoisuudesta. Jos tällaista lääkäriä ei ole, niin lausunto tulisi hankkia esimerkiksi geriatrilta tai neurologilta.
Dementia on oire ja sillä tarkoitetaan laaja-alaista henkisten kykyjen heikentymistä. Dementian taustalla on elimellinen sairaus. Yleensä se on aivojen sairaus. Yleensä dementoivien sairauksien oireet kehittyvät ja etenevät hitaasti. Lisäksi ne pysyvät suhteellisen vakaina ja ennustettavina pitkällä aikavälillä. Eri dementoivien sairauksien taudinkulku ja niiden aiheuttamat muutokset henkisessä suorituskyvyssä sekä mahdolliset käytösoireet eroavat osin toisistaan. Joillakin potilailla on useamman dementoivan sairauden aiheuttamia muutoksia aivoissaan.
Yleisin dementoivista sairauksista on Alzheimerin tauti (60 %) ja toiseksi yleisin Lewyn kappale -tauti. Alzheimerin tautiin sairastuneen toimintakyky heikkenee vähitellen, eikä taudin kulussa esiinny merkittäviä kohenemisvaiheita. Ennen dementian oirekriteerien täyttymistä Alzheimerin taudin varhaisimmassa vaiheessa sairastuneella on episodinen muisti heikentynyt. Taudin edetessä lievään dementiavaiheeseen muistin heikkeneminen jatkuu. Muisti yleensä toimii riittävän hyvin päätettävän asian mielessä säilyttämiseen. Monimutkaisten taloudellisten asioiden suunnittelu kuitenkin heikkenee taudin tässä vaiheessa, sillä keskittymiskyky, abstraktien asioiden ymmärtäminen ja päättelykyky heikentyvät. Puolella potilaista esiintyy tässä taudin vaiheessa ahdistusta.
Keskivaikean dementian vaiheessa asioiden säilyttäminen mielessä edes lyhyen keskustelun ajan on vaikeaa – sairastunut toistelee samoja asioita. Sairastuneen keskittymiskyky on heikko, huomio kiinnittyy käsillä olevan asian sijasta ympäristön ärsykkeisiin. Ajattelu on konkretisoitunutta ja kyky monimutkaisten asiakokonaisuuksien ymmärtämiseen on heikentynyt. Myös sairastuneen ajantaju ja kyky ilmaista itseään on heikentynyt. Lisäksi monimutkaisen puheen ja tekstin ymmärryskyky on heikentynyt. Vahvasti ovat heikentyneet sairastuneen laskemiskyky ja suuruusluokkien arviointi. Tässä taudin vaiheessa sairastuneelle usein ilmaantuu myös paranoidista ajattelua, hallusinaatioita ja harhaluuloisuutta, jotka vaikuttavat harkintakykyyn. Sairastunut ei selviä arjesta ilman ympäristön tukea ja hän on usein johdateltavissa. Viimeistään keskivaikeassa dementiassa henkilön oman suoriutumisen arviointikyky on selvästi alentunut. Kuitenkin tässäkin vaiheessa sairastunut kykenee näennäisen asialliseen keskusteluun tutuista arkiasioista, mutta käsitteellinen ajattelu ja uusien asioiden ymmärtäminen ovat jo merkittävästi heikentyneet.
Vaikeassa dementiassa henkilö tarvitsee apua jo päivittäistoimissa. Sairastuneen kommunikaatio on rajoittunutta. Vaikeaakin dementiaa sairastava voi sairaudestaan huolimatta kuitenkin osallistua hyvin yksinkertaiseen itseään koskevaan päätöksentekoon (esim. haluaako lähteä ulos vai jäädä sisälle). Monimutkaisten asioiden käsittely on sairauden tässä vaiheessa mahdotonta.
Tarkkaa oikeudellisen toimintakyvyn menettämisen hetkeä on mahdotonta esittää, sillä dementoivan sairauden eteneminen on yksilöllistä. Tarkasteltaessa kolmijakoa lievä, keskivaikea ja vaikea dementia voidaan kuitenkin olettaa, että henkilö on pääsääntöisesti oikeudellisesti toimintakykyinen dementian lievässä vaiheessa ja toimintakyvytön vaikeasti dementoituneena. Oikeustoimen luonne ja sairauden oirekokonaisuus saattavat kuitenkin joissakin tilanteissa olla sellaiset, että sairastunut menettää kykynsä jonkin oikeustoimen tekemiseen jo dementian lievässä vaiheessa. Tavallisesti rajankäyntivaikeudet liittyvät kuitenkin keskivaikean dementian vaiheeseen. Pysyvästi dementiapotilas menettäneekin oikeudelliset kelpoisuutensa jossakin keskivaikean dementian vaiheessa. Oikeudellista toimintakykyä ei tule käsitellä ”kaikki tai ei mitään” -asiana – dementoituva henkilö saattaa kyetä esimerkiksi tekemään pätevällä tavalla yksinkertaisen testamentin, vaikka kyky monimutkaisten yrityskauppojen tekemiseen on menetetty.
Lääketieteellisellä asiantuntemuksella on usein merkittävä rooli, kun tuomioistuin arvioi dementoituvan henkilön tekemän oikeustoimen pätevyyttä tai edunvalvonnan tarvetta. Kysymyksessä on juridinen ongelma, jonka ratkaisemiseen vaaditaan lääketieteellistä asiantuntemusta ja näkökulmaa. Dementoituvan ihmisen päätöksentekokykyä tulee aina arvioida tapauskohtaisesti. Ratkaisevaa on henkilön kyky ymmärtää kyseessä olevan asian merkitys ja seuraukset. Tähän olennaisesti vaikuttavat kyseessä olevan asian luonne sekä dementian vaikeusaste.
Lääketieteellisiin perusselvityksiin kuuluvat aivojen kuvantaminen ja tutkittavan muun fyysisen terveydentilan selvittäminen lääkärintarkastuksen ja laboratoriokokeiden avulla. Osana arviointia ovat myös tutkittavan huolellinen haastatteleminen sekä psyykkisen toimintakyvyn selvittäminen. Oikeudellisen toimintakyvyn arviointi on suoritettava sairauden perustilanteessa, sillä tilapäinen tilaa heikentävä tekijä saattaa vaikuttaa henkilön henkiseen toimintakykyyn. Sairastuneen tilannetta arvioitaessa tulee huomioida muun ohella, onko henkilöllä muistihäiriön lisäksi muita sairauksia tai lääkehoitoa, jotka mahdollisesti tilapäisesti heikentävät oikeudellista toimintakykyä. Keskivaikeassa ja joskus lievässäkin dementiavaiheessa oleva henkilö on altis sekavuustilalle esimerkiksi ympäristön vaihdoksen (sairaalaan joutuminen) yhteydessä. Tällaisissa tapauksissa ennen toimintakyvyn arvioimista tulisi odottaa tilan tasaantumista ja palautumista perustilanteeseen.
Mäki-Petäjä-Leinosen, Kiukkosen ja Juvan (2011) mukaan arvioitaessa testamentintekijän oikeudellista toimintakykyä merkityksellistä on hänen kykynsä ymmärtää seuraavat tekijät: 1) Testamentin luonne ja tarkoitus – kyse on kuolemanvaraisesta oikeustoimesta ja oikeudellisesti toimintakykyinen henkilö voi halutessaan milloin tahansa peruuttaa sen tai tehdä uuden testamentin; 2) Testamentin tekemisen vaikutukset – kuka saa testamentin nojalla mitäkin ja miten se vaikuttaa mahdollisiin aiempiin testamentteihin; 3) Omaisuuden määrä – mitä henkilö omistaa yksin ja mitä yhdessä jonkun kanssa ja miten se vaikuttaa testamenttausvapauteen; 4) Perillisten taholta tulevat vaateet – miten testaattori perustelee sen, että jotakin perillistä suositaan ja/tai miksi joku jätetään testamentin ulkopuolelle (esim. mahdollinen ennakkoperintö tai edunsaaja on huolehtinut testamentin tekijästä).
Dementiaa sairastavan henkilön tekemän oikeustoimen pätevyyttä koskevassa oikeudenkäynnissä voidaan asiantuntijalausuntona esittää lääkärinlausunto. Esimerkiksi erikoislääkäri (neurologi tai geriatri) voi antaa lausunnon siitä, ovatko dementiapotilaat yleensä mainitussa dementiavaiheessa kelpoisia tekemään kyseessä olevan oikeustoimen. Lausunnossa ei siis pelkkä dementiadiagnoosi ole riittävä, vaan ensiarvoista on tietää, mistä dementoivasta sairaudesta tapauksessa on kysymys ja miten juuri tämän sairauden kyseisessä vaiheessa oleva on yleensä kykenevä vaadittuun päätöksentekoon. Tärkeää on mahdollisimman laajan ja luotettavan informaation hankkiminen henkilöllä eri ajankohtina esiintyneistä oireista ja hänen käyttäytymisestään. Ensisijaisena tiedonlähteenä voidaan pitää potilasasiakirjoihin kirjattuja tietoja.
Testamentin pätemättömyys on moitteenvaraista. Jos moitekanteen nostanut on esittänyt vahvan näytön siitä, että henkilö on ollut testamentintekokelvoton kuukautta ennen testamentin laatimista ja edelleen kuukausi sen jälkeen, niin tällaisella testamentin moitekanteella on hyvä mahdollisuus menestyä, ellei vastaaja kykene näyttämään valoisan hetken tai paremman jakson vallinneen testaattorin elämässä juuri testamentintekohetkellä. Voidaan tosin todeta, että väitteeseen dementoituvan ihmisen valoisasta hetkestä tulee suhtautua varauksella. Lääketieteen näkökulmasta pääsääntöisesti niin sanotut valoisat hetket, jotka vaikuttaisivat henkilön oikeudelliseen toimintakykyyn, ovat dementoivissa sairauksissa suhteellisen harvinaisia. Lähinnä niitä voi esiintyä Lewyn kappale -tautia sairastavilla henkilöillä, etenkin sairauden alkuvaiheessa.
Aarnion ja Kankaan (2015) mukaan testamentin todistajat ovat tärkeässä roolissa arvioitaessa sitä, onko perittävä ollut testamentintekokelpoinen. He joutuvat arvioimaan, voivatko he todistaa, että testamentin laatija on laatinut testamenttinsa täydessä ymmärryksessä. Tämä todistaminen kääntää todistustaakan, kun testamentin pätevyyttä arvioidaan moitteen johdosta. Jos joku väittää perittävältä puuttuneen kelpoisuus tehdä testamentti, niin hänen on näytettävä se oikeudenkäynnissä toteen.
Mäki-Petäjä-Leinosen, Kiukkosen ja Juvan (2011) mukaan hyvä peruslähtökohta on, että jos asiakas on hyvin iäkäs, asianajajalle ennestään tuntematon henkilö, niin testamenttia laadittaessa on suositeltavaa pyytää lääkärinlausunto. Erityisesti tapauksissa, joissa on olemassa vahva epäily siitä, että testamentin pätevyys tullaan jälkeenpäin riitauttamaan, on lausunnon pyytäminen tärkeää.
