Rangaistuksen määräämisen lähtökohdat
Rikosoikeudellinen rangaistus on viranomaisen lain nojalla määräämä oikeudellinen seuraamus. Rangaistus tuomitaan tekijälle lain rikkomisen johdosta ja sen katsotaan sisältävän tekijään kohdistuvan moitteen. Rangaistus on haitallinen seuraamus, sillä se merkitsee kielteisen kokemuksen tai kärsimyksen aiheuttamista. Rangaistuksen tunnusmerkeistä keskeisin on rankaisuvallan perustuminen lakiin. Rangaistuksen määräämisen tavoitteena on säädettyjen kieltojen ja käskyjen tukeminen.
Rikoslain käskynormeilla pyritään suojaamaan yhteiskunnassa tärkeinä pidettäviä arvoja vaarantamisilta ja loukkauksilta. Rikossäännöksestä ilmenevällä rangaistusuhalla tehostetaan näitä käskynormeja. Käsitteellisesti rikossäännöksen voidaan katsoa koostuvan kolmesta tekijästä – rikoksen nimestä, tunnusmerkistöstä ja rangaistussäännöksestä. Rangaistusuhalla kielletty teko määritellään tunnusmerkistössä ja rangaistussäännöksestä puolestaan voidaan lukea, millainen rangaistus teosta on mahdollista tuomita. Alla esimerkkinä rikoslain 33 luvun 1 §.
Väärennys
Joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Rangaistuksen määrääminen on yläkäsite ja se kattaa sekä lajinvalinnan että rangaistuksen mittaamisen. Jaotteluun liittyvänä ongelmana voidaan pitää sitä, että ratkaisut ja ratkaisuperusteet lomittuvat usein tavalla, joka tekee mahdottomaksi nimetä osaa perusteista pelkästään lajinvalintaperusteiksi ja osaa yksinomaan mittaamisperusteiksi. Rikoslain 6 luvun 3.1 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on huomioitava kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuksen määräämisen voidaan katsoa sisältävän seuraavat osa-alueet: rangaistusasteikon vahvistaminen, rangaistuslajin valinta, rangaistuksen mittaaminen ja rangaistuksesta mahdollisesti tehtävät vähennykset.
Rikoslain 6:2:n mukaan rangaistus määrätään rikoksesta säädetyn rangaistusasteikon mukaisesti. Asteikosta voidaan poiketa lieventämissäännösten (RL 6:8 ja 6:8 a) perusteella. Asteikon mukainen enimmäisrangaistus voidaan ylittää tuomittaessa tekijä yhdistelmärangaistukseen tai yhteiseen rangaistukseen. Matikkalan mukaan rangaistusasteikon keskeisimpänä tehtävänä on rikostyypin ylimmän ja alimman rangaistuksen ilmentäminen ja toimiminen tuomioistuimen ensimmäisenä rangaistuksen määräämisohjeena.
Rangaistuslajit
Yleisiä rangaistuslajeja ovat rikesakko, sakko, ehdollinen vankeus, yhdyskuntapalvelu, valvontarangaistus ja ehdoton vankeus. Erityisiä rangaistuksia ovat muun muassa nuorisorangaistus, yhdistelmärangaistus, varoitus, viraltapano ja esimerkiksi sotilaita koskevat kurinpitorangaistukset. Yhdyskuntapalvelu on ehdottoman vankeuden vaihtoehdoksi kehitetty vapaudessa suoritettava seuraamus. Valvontarangaistuksen keskeisenä sisältönä on tuomitun velvollisuus noudattaa hänelle laadittua toimeenpanosuunnitelmaa sekä velvollisuus pysyä suorittamispaikaksi hyväksytyssä asunnossa niinä aikoina, joina hänellä ei ole suunnitelman mukaista ohjelmaa muualla. Valvontarangaistus sijoittuu ankaruudeltaan yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeuden väliin.
Rangaistuslajista päätettäessä noudatetaan rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavien perusteiden ohella, mitä RL 6 luvun 9–12 §:ssä säädetään. Lajinvalinnan perusmalli on siten mittaamisnormien (RL 6:4–6:8) ja lajinvalintanormien (RL 6:9–6:12) soveltaminen yhdessä. Rikoslain 6:9:ssä säädetään valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä, RL 6:10:ssä ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksista, RL 6:10 a:ssä nuorisorangaistuksen ja 6:11:ssä yhdyskuntapalvelun edellytyksistä, RL 6:11 a:ssä valvontarangaistuksesta ja 6:12:ssä edellytyksistä rangaistuksen tuomitsematta jättämiseen.
Tuomitusta rangaistuksesta tehtävistä vähennyksistä säädetään RL 6 luvun 13–15 §:ssä. Matikkalan mukaan käytännössä merkittävin näistä säännöksistä on RL 6:13. Kyseinen pykälä koskee vapaudenmenetysajan ja vapauden rajoituksen ajan vähentämistä tuomitusta rangaistuksesta. Rikoslain 6:14:ssä säädetään ulkomailla tuomitun rangaistuksen vähentämisestä ja RL 6:15:ssä vangin tai tutkintavangin kurinpitorangaistuksen vähentämisestä tuomitusta rangaistuksesta.
Rangaistuksen mittaaminen
Oikeustieteessä rangaistuksen mittaamisen käsitettä on käytetty sekä laajassa että suppeammassa merkityksessä. Suppeimmillaan käsitteellä on viitattu rangaistuksen määräämiseen vahvistettavan asteikon ja rangaistuslajin sisällä. Laajimmillaan rangaistuksen mittaaminen on sisältänyt ratkaisut sekä määrää että laatua (sovellettavaa rangaistuslajia) koskeviin kysymyksiin. Mittaamisen ja lajinvalinnan välinen suhde ei ole selkeä, sillä rangaistuslajit edustavat myös ankaruudeltaan toisistaan poikkeavia ratkaisuja. Lajinvalinnan voidaan tässä mielessä ajatella aina olevan osaksi myös mittaamista. Rangaistuksen mittaamista voidaan pitää yhtenä syytetylle tärkeimmistä asioista rikosoikeudenkäynnissä.
Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus tulee mitata siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
Säännös vahvistaa rangaistuksen mittaamisen pääperiaatteeksi suhteellisuusperiaatteen, mutta ei lähemmin täsmennä sen teoreettista sisältöä. Seurausten osalta arvioinnin lähtökohtana on rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus.
Vahingollisuus ja vaarallisuus
Rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden arvioinnin tulee tapahtua suhteessa tunnusmerkistöön. Törkeysarvostelun perustaksi tulee ottaa ne vahingot, jotka mainitaan tunnusmerkistössä ja joiden torjumiseksi tunnusmerkistö on säädetty. Vahinko ja vaara eivät viittaa ainoastaan toteutuneisiin rikoksen seurauksiin, vaan myös sellaiseen vahinkoon ja vaaraan, jonka olisi ennalta arvioiden voinut odottaa teosta aiheutuvan. Lappi-Seppälän mukaan vahingon suuruus määräytyy sen perusteella, kuinka syvälle rikoksella on kajottu säännöksellä suojattuihin intresseihin. Vaarallisuuden merkittävyyden arvioinnissa huomioidaan seurausten todennäköisyys ja vakavuus. Rangaistuksen mittaamisessa voidaan huomioida vain ne rikoksen seuraukset, joihin tekijän syyllisyys ulottuu. Tahallisissa rikoksissa edellytetään siten vähintään sitä, että tekijä on pitänyt seurauksien aiheutumista varsin todennäköisenä.
Teon vaikuttimet
Hallituksen esityksen mukaan motiivit ovat tekojen yleisessä moraalisessa arvottamisessa tärkeitä, sillä ne kertovat tekijästä itsestään. ”Tuomittavia” motiiveja ovat muun muassa ilkeys ja ahneus. Epäitsekkäistä motiiveista kuten säälistä, myötätunnosta tai auttamishalusta tehtyihin tekoihin liitetään usein positiivisia moraalisia arvosteluja. Tällöin lievempää rangaistusta voidaan pitää eräänlaisena tunnustuksena sosiaalisesti hyväksytyille päämäärille.
Syyllisyys – tahallisuus ja tuottamus
Rikoslain 6:4:ssä tarkoitettu muu tekijän osoittama syyllisyys on tekosyyllisyyttä. Tekosyyllisyydessä arvostelu kiinnittyy konkreettiseen tekoon, kun taas tekijäsyyllisyydessä arvostelu kiinnittyy tekijän henkilöön. Rangaistuksen mittaamisessa syyllisyys ankkuroituu syyksiluettavuuden lajeihin eli tahallisuuteen ja tuottamukseen. Tahallisuus ja tuottamus voidaan jakaa eri asteisiin ja se mahdollistaa syyllisyysmoitteen jyvittämisen vielä syyksiluettavuuden lajien sisällä. Seuraustahallisuudessa voidaan erottaa toisistaan muun muassa tarkoitus-, varmuus- ja todennäköisyystahallisuus. Rikoslain 3:6:n mukaan ”tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä”.
Tarkoitustahallisuudessa pyritään nimenomaan oikeudenloukkaukseen, joten sitä voidaan pitää erityisen moitittavana tahallisuusasteena. Varmuustahallisuutta voidaan puolestaan pitää moitittavampana kuin todennäköisyystahallisuutta. Törkeä huolimattomuus on tavallista huolimattomuutta moitittavampaa ja tiedostettu huolimattomuus yleensä tiedostamatonta huolimattomuutta moitittavampaa. Rikokseen liittyvä harkinta ja tekijän toisintoimimismahdollisuus otetaan myös mittaamisessa huomioon.
Rikoslain tahallisuussäännöksessä (RL 3:6) ei määritellä olosuhdetahallisuutta eli sitä, millaista tietoisuutta tekijältä edellytetään niistä tosiseikoista, joiden perusteella päätellään muiden kuin seuraustunnusmerkkien täyttyminen. Lakivaliokunnan mietinnön perusteella olo-suhdetahallisuus jää oikeuskäytännössä arvioitavaksi ja tällöin huomioon on otettava tunnusmerkistöerehdystä koskeva säännös (RL 4:1). Hallituksen esityksen mukaan varmuus siitä, että tunnusmerkistö täyttyy on tahallisuutena moitittavampaa kuin arvio pelkästä täyttymisen todennäköisyydestä.
Rangaistuksen täsmentäminen
Rangaistuksen määräämisen peruskiintopisteitä vahingollisuutta, vaarallisuutta ja syyllisyyttä täsmennetään rangaistuksen lieventämistä ja koventamista koskevilla säännöksillä (RL 6:5–6:8). Rikoslain 6:5:ssä säädetään rangaistuksen koventamisperusteista. Rikoslain 6:6:ssä säännellään yleisistä lieventämisperusteista, jotka määrittävät ja täsmentävät ennen kaikkea moitearvostelun yleisiä lähtökohtia. Rikoslain 6:7:ssä säädetään kohtuullistamisperusteista ja RL 6:8:ssä rangaistusasteikon lieventämisen edellytyksistä. Vuoden 2015 alusta lähtien on myös ollut voimassa RL 6:8 a §, jossa säädetään rangaistusasteikon lieventämisestä tunnustuksen perusteella.
