Surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet (VahL 5:4 a).
Säännöksen lyhyt historia
Vahingonkorvauslakiin perustuva korvausvelvollisuus koskee pääsääntöisesti välitöntä vahinkoa eli loukatulle itselleen aiheutettua vahinkoa. Kolmannelle osapuolelle puolestaan aiheutunutta vahinkoa eli niin sanottua välillistä vahinkoa ei vakiintuneen tulkinnan mukaan korvata, ellei laki siihen nimenomaisesti velvoita. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä oli siten ennen yllä mainitun säännöksen voimaantuloa (1.2.1999) läheisten esittämät korvausvaatimukset hylätty lakiin perustumattomina. Tällainen vakiintunut oikeuskäytäntö oli tietyissä yksittäistapauksissa johtanut ratkaisuihin, joita ei voinut pitää yleisen oikeustajun mukaisina. Kohtuuttomana oli pidetty muun muassa sitä, että äidillä, jonka lapsi oli surmattu raa’alla väkivaltarikoksella, ei katsottu olevan oikeutta korvaukseen lapsen menettämisestä aiheutuneesta järkytyksestä.
Korvauksen tarkoitus
Kärsimyskorvauksella on tarkoitus helpottaa läheisen surutyötä ja auttaa häntä selviytymään menetyksestä seuranneesta yllättävästä ja tuskallisesta elämäntilanteesta. Korvaus voidaan katsoa hyvitykseksi läheisen ihmisen menetyksestä aiheutuneesta, lähinnä suruun ja menetyksen tunteeseen rinnastuvasta kärsimyksestä. Tällaista kärsimystä ei todellisuudessa ole tietenkään mahdollista rahallisesti hyvittää, mutta läheistään sureva voi kattaa kriisitilanteesta selviämiseen liittyviä kustannuksia tuomittavalla korvauksella.
Suhteen erityinen läheisyys
Kärsimyskorvauksen tuomitsemisen tärkeänä perusteena on surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen erityinen läheisyys. Säännöksessä mainittujen surmansa saaneen vanhempien, lasten ja aviopuolison ohella näihin verrattavia henkilöitä voivat olla ainakin rekisteröidyn parisuhteen osapuoli, adoptiolapsi, surmansa saaneen kanssa samassa taloudessa elänyt kumppani, isä- ja äitipuoli, puolison lapsi, sijaisvanhempi, sijaislapsi, kasvattilapsi ja -vanhempi. Näiden henkilöiden osalta lähtökohtana on se, että kysymyksessä on erityisen läheinen suhde, joten erityistä näyttöä suhteen läheisyydestä ei yleensä tarvitse esittää.
Henkilöiden erityinen läheisyys on kuitenkin kumottavissa oleva olettama. Todistustaakka lankeaa sille, joka väittää, ettei esimerkiksi lapsi ole kärsimyskorvaukseen oikeutettu henkilö. Lain esitöissä esimerkkeinä tästä mahdollisesta kumoutumisesta mainitaan aviopuolisoiden erillään asuminen välien rikkoontumisen vuoksi ja se, että kotoaan pois muuttanut henkilö ei ole pitänyt yhteyttä surmansa saaneeseen vanhempaansa.
Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden suhteen läheisyyden arvioinnissa on hyvä kiinnittää huomiota muun muassa siihen, ovatko asianomaiset henkilöt ennen kuolemaa pitäneet tiiviisti yhteyttä tai onko heidän väliseensä suhteeseen liittynyt toisen hoivaamista tai muunlaista jatkuvaa huolenpitoa. Yksittäistapauksessa voidaan esimerkiksi sisarusta tai erityisen läheistä ystävää pitää VahL 5:4 a:ssä tarkoitettuna läheisenä, jos tällaisen henkilön ja surmansa saaneen välisen suhteen voidaan osoittaa olleen riittävän kiinteä. Henkilön erityistä läheisyyttä arvioitaessa voidaan antaa merkitystä myös sille, onko henkilöllä säännöksessä mainittuja lähiomaisia. Korkein oikeus on arvioinut suhteen läheisyyttä muun muassa seuraavissa ratkaisuissaan KKO 2002:83, KKO 2003:123, KKO 2004:48, KKO 2006:96 ja KKO 2008:79.
Kuoleman aiheuttaminen tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella
Toisena kärsimyskorvauksen tuomitsemisen edellytyksenä on, että kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Tahallisesta surmaamisesta on kyse rikoslain (RL) 21 luvun 1 §:n tapossa, 2 §:n murhassa, 3 §:n surmassa ja 4 §:n lapsensurmassa. Törkeästä huolimattomuudesta aiheutettu kuolema voi tulla rangaistavaksi RL 21 luvun 8 §:n nojalla kuolemantuottamuksena tai saman luvun 9 §:n nojalla törkeänä kuolemantuottamuksena. Se, että törkeällä huolimattomuudella aiheutettu kuolema voi tulla rangaistavaksi ”tavallisena” kuolemantuottamuksena, johtuu siitä, että tekijän tuomitseminen törkeästä kuolemantuottamuksesta edellyttää, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tekijän korvausvastuuta arvioitaessa tällä rikoksen kokonaisarvioinnilla ei ole merkitystä, vaan ratkaisevaa on se, onko kuolema aiheutettu törkeällä huolimattomuudella. Rikosoikeudellisella rangaistusvastuun täyttymisellä ei myöskään ole vaikutusta korvausvastuun syntymiseen.
Selvitys kärsimyksestä
Korvausta vaativan ei tarvitse esittää erityistä selvitystä kärsimyksen aiheutumisesta. Surun ja menetyksen tunteeseen verrattavissa olevaa kärsimystä voidaan lähtökohtaisesti olettaa aiheutuneen, kun surmansa saaneen ja korvausta vaativan välinen suhde on ollut erityisen läheinen ja kuolema on aiheutettu tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Korvausta vaativan osoittaessa, että hänelle on aiheutunut läheisen menetyksestä lääketieteellisin keinoin toteennäytettävissä oleva psyykkisen tilan häiriintyminen, niin se tulee erikseen korvattavaksi VahL 5:2:n nojalla henkilövahinkona.
Tuomioistuimen suorittama harkinta
Vahingonkorvauslain 5:4 a:n mukaan ”– – erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet”. Korvauksen tuomitseminen perustuu siis aina tuomioistuimen kohtuusharkintaan – jokaisessa yksittäistapauksessa tuomioistuin harkitsee, voidaanko korvauksen tuomitsemista pitää kohtuullisena. Kohtuusharkinta koskee sekä korvausvelvollisuuden syntymistä että tuomittavan korvauksen määrää. Säännöksessä mainittuina ”muina olosuhteina” voidaan huomioida esimerkiksi läheisen läsnäolo surmaamishetkellä sekä surmateon tapahtuminen surmansa saaneen ja korvausta vaativan yhteisessä kodissa.
Kärsimyskorvauksen tuomitsemisessa henkilösuhteen läheisyydellä on kolminkertainen vaikutus – läheisyys on ensinnäkin korvauksen välttämätön edellytys, toiseksi läheisyyden aste vaikuttaa korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuusharkintaan osana säännöksen edellyttämää kokonaisarviointia ja kolmanneksi suhteen läheisyydellä on merkitystä korvausmäärän mittaamisessa.
Yleensä kuoleman aiheuttaneen teon laatu vaikuttaa siihen, miten tuskalliseksi läheisen henkilön menetys koetaan. Surma on voitu tehdä uhrin ihmisarvoa alentavalla poikkeuksellisen raa’alla tavalla. Surmattu on esimerkiksi saattanut juuri ennen kuolemaansa joutua pitkäaikaisen väkivallan kohteeksi. Koska tietoisuus tällaisista tekoon liittyneistä erityispiirteistä lisää läheisten kärsimystä, niin tuomioistuimen tulee ottaa teon laatu huomioon korvauksen tuomitsemista ja sen määrää harkitessaan. Keskeisimpänä korvausmäärään vaikuttavana tekijänä on luonnollisesti se, kuinka suuren kärsimyksen korvaukseen oikeutetulle voidaan arvioida aiheutuneen. Kyse on luonnollisesti aina arviosta, sillä kärsimystä ei voi mitata millään tunnetulla mittarilla. Siitä huolimatta, että läheisen menettämisen aiheuttama suru ja menetyksen tunteen voimakkuus ja sen vaikutus on yksilöllistä, kärsimyksen suuruuden arvioinnissa ei tällaisille yksilöllisille eroille voida antaa ratkaisevaa merkitystä. Olennaista on se, miten suurta kärsimystä korvausta vaativan asemassa olevalle henkilölle voidaan kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa yleensä arvioida läheisen menettämisestä aiheutuvan. Tässäkin korvauksen määrän kohtuusharkinnassa tuomioistuimen tulisi huomioida surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon erityispiirteet ja muut olosuhteet.
