Perintökaaren 13:1:n mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi seuraavissa tilanteissa: 1) testamentintekijä ei ole ollut PK 9:1:n mukaan kelpoinen määräämään jäämistöstään; 2) testamenttia ei ole tehty laissa säädetyssä muodossa; 3) testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus, tylsämielisyys tai testamentintekijän muu sieluntoiminnan häiriö; tai 4) testamentintekijä on pakotettu tekemään testamentti tai hänet on siihen taivutettu käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa taikka jos hänet on petollisesti vietelty tekemään testamentti tahi jos hän on muutoin sillä tavoin erehtynyt, että se on määräävästi vaikuttanut hänen tahtoonsa.
Perintökaaren 13:1:n lähtökohtana on, että testamentti voidaan julistaa säännöksessä mainituin perustein pätemättömäksi. Minkään pätemättömyysperusteen olemassaolosta ei siten automaattisesti seuraa pätemättömyys. Säännös jättää tuomioistuimelle lopullisen harkintavallan siitä, miten kyseessä olevia olosuhteita ja asiantilojen kokonaisuutta arvioidaan testamentin pätemättömyyden kannalta.
PK 9:1:n mukainen oikeus tehdä testamentti
Perintökaaren 9:1:n mukaan henkilö, joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, saa testamentilla määrätä jäämistöstään. Testamentin saa tehdä nuorempikin, jos hän on tai on ollut naimisissa. Viisitoista vuotta täyttänyt saa määrätä testamentilla siitä omaisuudesta, jota hänellä on oikeus itse hallita. Tällaista omaisuutta ovat lähinnä alaikäisen omat työansiot.
Testamentin muotovaatimusten ankaruus
Aarnion ja Kankaan mukaan korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä testamentin muotovirheitä ei ole asetettu eri asemaan keskenään. Minkä tahansa PK 10:1:ssä tai PK 10:3:ssä säädetyn muotovaatimuksen syrjäyttäminen on aiheuttanut lähes aina pätemättömyyden. (PK 10:1:n muotovaatimuksista olen kirjoittanut 9.6.2021 ja PK 10:3:n muotovaatimuksista 10.2.2021). Tuomioistuin on poikennut tästä linjastaan ainoastaan silloin, kun testamentin muotoa on ollut mahdollista arvioida hätätilatestamenttia koskevien säännösten nojalla. Myös Lohi nostaa esille sen, että oikeuskäytännössä muotovaatimuksia on sovellettu varsin ankarasti – jo pieni poikkeama laissa säädetystä muodosta on johtanut jälkisäädöksen tehottomuuteen. Muotosäännökset saattavat saada erityistä merkitystä esimerkiksi silloin, kun testamentintekijän taivuttelun tuloksena syntynyttä testamenttia rasittaa myös muotovirhe. Tällaisessa tilanteessa testamentti on hyvin todennäköisesti helpompi saada pätemättömäksi muotovirheeseen vetoamalla kuin testamentintekijän taivuttelun perusteella.
Testamentintekokelpoisuus – mielisairaus, tylsämielisyys tai muu sieluntoiminnan häiriö
Testamentintekokelpoisuus tarkoittaa kelpoisuutta määrätä elinaikana kertyneen varallisuuden omistajavaihdoksesta yhdellä ja samalla asiakirjalla, testamentilla. Ollakseen testamentintekokelpoinen on testamentintekijällä oltava riittävästi kykyä itsenäiseen tahdonmuodostukseen, sillä vuonna 1965 säädetyssä ja yhä voimassa olevassa PK 13:1:ssä mainitaan testamentin moiteperusteina mielisairaus, tylsämielisyys ja testamentintekijän muu sieluntoiminnan häiriö. Säännöksen kohta vastaa sen valmistelun aikaista psykiatrista terminologiaa. Säännöksen mukaan pätemättömyysperusteina tulevat kysymykseen tylsämielisyyden ohella lähinnä psykoosit ja niihin verrattavat tilat, kuten dementia.
Testamentintekokelpoisuus on suojatumpi kuin oikeustoimikelpoisuus, mutta sen voidaan nähdä rinnastuvan siihen. Oikeustoimikelpoisuudella tarkoitetaan henkilön kykyä antaa ja vastaanottaa tahdonilmaisuja, joilla perustetaan, muutetaan tai kumotaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Sellaista päätöstä, että henkilö on kaikissa tilanteissa oikeustoimikelvoton, ei tuomioistuin voi tehdä. Vajaavaltaiseksi julistaminenkaan ei tätä tarkoita, mutta se on kuitenkin yksi aihetodiste monen muun todisteen joukossa arvioitaessa yleisesti henkilön kykyä itsenäiseen ja kypsään tahdonmuodostukseen. Oikeustoimikelpoisuutta on aina arvioitava tapauskohtaisesti. Tuomioistuin ei siten voi koskaan etukäteen antaa päätöstä, jonka perusteella henkilö menettäisi testamentintekokelpoisuutensa.
Mäki-Petäjä-Leinosen, Kiukkosen ja Juvan mukaan testamentintekijän oikeudellista toimintakykyä arvioitaessa merkityksellistä on hänen kykynsä ymmärtää seuraavat tekijät: 1) testamentin luonne ja tarkoitus – kyse on kuolemanvaraisesta oikeustoimesta ja oikeudellisesti toimintakykyinen henkilö voi halutessaan milloin tahansa peruuttaa sen tai tehdä uuden testamentin; 2) testamentin tekemisen vaikutukset – kuka saa testamentin nojalla mitäkin ja miten se vaikuttaa mahdollisiin aiempiin testamentteihin; 3) omaisuuden määrä – mitä henkilö omistaa yksin ja mitä yhdessä jonkun kanssa ja miten se vaikuttaa testamenttausvapauteen; 4) perillisten taholta tulevat vaateet – miten testaattori perustelee sen, että jotakin perillistä suositaan ja miksi joku jätetään testamentin ulkopuolelle (esimerkiksi mahdollinen ennakkoperintö tai edunsaaja on huolehtinut testamentintekijästä).
Sieluntoiminnan häiriö ei kuitenkaan ole perintökaaren mukaan pätemättömyysperuste, jos se ei ole vaikuttanut testamentin tekemiseen. Sieluntoiminnan häiriön ja testamentin välillä tulee siten olla jonkinlainen syysuhde. Tätä arvioitaessa tulee erityisesti huomioida se, onko laadittu testamentti jollakin tavalla poikennut siitä, millainen tahto ja aikomus testamentintekijällä on ollut silloin, kun hänellä on ollut terve ja täysi ymmärrys.
Testamentintekijän pakottaminen
Perintökaaren 13:1.1,4:n mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi, jos testamentintekijä on pakotettu tekemään testamentti. Kuitenkin fyysisen pakon käyttäminen testamentintekijää kohtaan poistaa oikeustoimelta kokonaan testamentin luonteen. Esimerkiksi jos henkilö väkivaltaisesti pakotetaan tämän kättä ohjaamalla allekirjoittamaan testamentti, niin testamentin ei katsota edes syntyneen. Tällaisessa tapauksessa kyseessä on ineksistenssi, jonka seurauksena oikeustoimi on mitätön. Näin syntynyttä testamenttimääräystä perillisten ei tarvitse edes moittia. Muunlaisen pakon käyttäminen, kuten testamentintekijän uhkaaminen ja painostaminen, on moitesäännöstön alaista. Näissä tilanteissa pätemättömyyteen vetoaminen on perillisen harkinnassa.
Pakko toimii pätemättömyysperusteena, kun sillä on määräävästi vaikutettu testamentintekijän vapaaseen tahdonmuodostukseen testamentin laatimishetkellä. Pakon ja laaditun testamentin välillä tulee siten olla syy-yhteys. Fyysinen tai psyykkinen pakko merkitsee uhkaa, joka aiheuttaa testamentintekijälle pelkoa ja estää häntä vapaasti muodostamasta käsitystään testamentin tekemisestä ja sen sisällöstä. Uhka saattaa hyvin olla pääsyy testamentin tekemiselle ja vaikuttaa olennaisesti myös testamentin sisältöön. Testamentin pätevyyden kannalta sillä ei ole merkitystä, kuka on käyttänyt testamentintekijään kohdistuvaa pakkoa tai tiesikö testamentin saaja tai olisiko hänen pitänyt tietää siitä, että testamentti on syntynyt pakon vaikutuksesta. Merkityksellisen pakon ei myöskään tarvitse testamenttioikeudessa olla lainvastaista. Vapaan testamenttaustahdon muodostumisen estäminen lievälläkin pakolla johtaa testamentin pätemättömyyteen.
Testamentintekijän taivuttelu
PK 13:1.1,4:n mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi, jos testamentintekijä on taivutettu tekemään testamentti ja taivuttelussa on hyväksikäytetty testamentintekijän ymmärtämättömyyttä, tahdonheikkoutta tai riippuvaista asemaa. Oikeudenkäynnissä on pystyttävä osoittamaan, ettei testamentti ole syntynyt tekijänsä vapaasta tahdosta. Testamentintekijän on tullut taivuttelun seurauksena joko tehdä testamentti, jota hän ei olisi muutoin tehnyt tai testamentintekijän laatiman testamentin on täytynyt taivuttelun seurauksena saada sellainen sisältö, jota se ei olisi ilman taivuttelua saanut.
Testamentintekijän petollinen viettely
PK 13:1.1,4:n mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi myös, jos testamentintekijä on petollisesti vietelty tekemään testamentti. Kivimäen mukaan oikeustoimilaissa säännelty petollinen viettely voi olla valheellisen asianhaaran esittämistä tai todellisen asianlaidan salaamista. Valheellisen tiedon antamisen seurauksena oikeustoimi on aina pätemätön, mutta tiedon salaaminen aiheuttaa pätemättömyyden ainoastaan, jos salaajalla on ollut velvollisuus tiedon antamiseen. Aarnio ja Kangas katsovat, että petollinen viettely on jonkin henkilön testamentintekijään kohdistamaa aktiivista vaikuttamista. Kyseinen henkilö haluaa vaikuttaa testamentin tekemiseen tai sen sisältöön, tai niihin molempiin. Petollinen viettely voidaan päätellä vain sellaisen näytön perusteella, joka kertoo testamentintekijään kohdistuneesta aktiivisesta vaikuttamisesta.
Testamentintekijän erehtyminen
Lisäksi PK 13:1.1,4:n mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi, jos testamentintekijä on sillä tavoin erehtynyt, että se on määräävästi vaikuttanut hänen tahtoonsa. Säännöksessä olevalla ilmaisulla viitataan testamentintekijän motiivierehdykseen. Erehdys on relevantti, jos testamentintekijä ei olisi kyseistä testamenttia laatinut, mikäli hän olisi ollut selvillä asioiden todellisesta tilasta. Oikeuskirjallisuudessa motiivierehdykseksi on katsottu sekä erehtyminen tosiasioiden että oikeussääntöjen suhteen. Testamenttioikeudessa motiivierehdystä arvioidaan toisin kuin varallisuusoikeudessa, jossa pääsääntöisesti tällainen erehdys on vailla vaikutusta, kun oikeustoimen pätevyyttä arvioidaan. Testamenttioikeudessa sillä ei ole merkitystä, onko testamentin saaja tai muu, joka testamenttiin nojautuu, tietoinen erehdyksestä vai ei.
Pätemättömyys PK 13:2:n perusteella
Perintökaaren 13:2:n mukaan silloin, kun jonkin testamenttiin sisältyvän määräyksen osalta ei ole noudatettu PK 10:4.2:n säännöstä, on testamentti siltä osin pätemätön. Tämän säännöksen perusteella testamentin moitteesta voi seurata testamentin osittainen pätemättömyys. Näin käy, kun moiteperusteena on se, että testamentin todistajana on toiminut sellainen henkilö, joka itse tai jonka läheinen – PK 10:4.2:ssa mainittu henkilö – on yksi testamentin edunsaajista.
Muut moiteperusteet
Muita moiteperusteita ei ole, sillä ne on tyhjentävästi lueteltu PK 13:1:ssä ja PK 13:2:ssä, eikä niiden alaa ole mahdollista laajentaa tulkinnallisesti. Testamenttia ei ole mahdollista moittia esimerkiksi vetoamalla testamentin kohtuuttomuuteen. Testamenttia ei voi myöskään moittia sillä perusteella, että testamenttiin vetoaminen olisi kunnianvastaista ja arvotonta. Jos tällaisia väitteitä esitetään, kysymyksessä on aina jokin muu kanne kuin varsinainen testamentin moitekanne.
